Annukka Pykäläinen
Esitys rakennettiin Teatriaan –
entisen makkaratehtaan 900m2 halliin.
Yleisö kulki saliin kapean käytävän
läpi. Käytävän katto oli paperinen
– koottu kirjojen sivuista ja
kirjeistä. Käytävästä avautui
teatterisaliin korkeat puiset portit.

Tilan suunnittelun lähtökohtana
oli asettaa katsoja muuttuvan
maailman sisälle ja saada tämä maailma
vaihtumaan turvallisesta turvat-
tomaksi,katsojan oma kokemus
suuresta pieneksi ja saada maallinen
näyttämö muistuttamaan ikuista taivasta.

Esityksen materiaaleissa ja
rakenteissa erityisenä teemana
oli niiden muutos valon
vaihtelulla. Näyttämön ja katsomon
ympäri rakennettiin läpivalaistavat
seinät. Seinät olivat värien, öljyn
ja lakan avulla kuullotettua paperia.

Näyttämö rakennettiin tyhjän
hallin keskelle kiilamaiseksi
kolmioksi halkaisemaan sen
molemmille puolille jäävät katsomot
kahteen lähes vastakkain asetettuun
osaan. Näyttämön muoto tuki liikettä
tilan läpi. Näyttämö oli kohotettu
ja se oli alta valaistavissa. Raskas
metalli ja kivipintainen lattia
muuttui näin painottomaksi.


Näyttämön takaseinä oli lasi-
ikkuna, jonka näytelmän alkupuo-
lella peitti valkoinen silkkiverho.
Kuulas ja puhdas pinta rajasi
ilmavan ja turvallisen interiöörin
kodissa ennen sotaa. Sodan äänten
lähestyessä tuuli nosti verhon
suureen liikkeeseen.

Katsomon takan oleva seinä yhtyi
näyttämön takaseinään muodostaen
suljetun ehjän sisätilan. Näyt-
tämön turvallinen ja rajattu
sisätila muuttui valaistuna
vaaralliseksi rajatilaksi joka
oli jatkuvassa liikkeessä.
Näyttämö muuntui interiööristä
läpivalaistujen seinien avulla
rajattomaksi ulkotilaksi.

Verhon pudotessa paljastui ikkuna
ja sen takana jättimäinen kone
ja sen rattaat. Kone muutti
näyttämön mittakaavan. Se myös
määritteli tapahtumille uuden
tilan, tehtaan, jonka työläiset
valtasivat. Kone oli mekaaninen
ja keskellä sodan kauhuja se
käynnistyi. Kone liikkui yhä sodan
loputtua kun sodan jälkiä pestiin
näkymättömiin.